Vnp:n verkkokaupat julkaistiin!

 

VNP & Viskan = 15 vuotta yhteistyötä

Pohjois-Norjassa päätoimistoaan pitävä Vesterålen Natural Products (VNP), on yksi pitkäaikaisimmista asiakkaistamme. VNP on ollut asiakkaamme jo vuodesta 2001, jolloin he etsivät Pohjoismaiden markkinoilta sopivaa ratkaisua kestotilausten hallintaan. VNP:n päätuote omega-3, markkinointinimeltään Vapaakierto, on menestynyt erinomaisesti kestotilausmyynnissä. Tänä päivänä Vnp:llä on yli 200 000 aktiivista kestotilaajaa Pohjoismaissa. Yrityksestä on jopa kirjoitettu kirja "Fri Flyt Eventyret"(="Vapaakierron seikkailu"), kertoen tarinaa heidän menestyksestään. Kirjassa kestotilausjärjestelmämme ETM (silloiselta nimeltään Ramos) sai oman kappaleensa "Ramos - Systeemi kaaoksessa".

 

Vnp siirtyi Viskanin käyttöpalveluun

Näiden 15 vuoden aikana VNP:n ja Viskanin yhteistyö kehittynyt ja syventynyt. Vaatimukset raportointia, turvallisuutta ja rutiineja kohtaan kasvoivat ajan myötä entisestään ja pidimme huolen, että palvelumme on Vnp:n edellyttämällä tasolla. Viime vuonna, kattavien esiselvitysten päätteeksi Vnp päätti siirtää koko  järjestelmänsä Viskanin ylläpitoon. Aiemmin he hallinnoivat järjestelmiä itse, mutta vaatimusten kasvaessa, se alkoi vaatia liikaa resursseja ja he täten päättivät siirtää koko toiminnan Viskanin turvalliseen ja vakaaseen ympäristöön. Projekti on nyt valmis ja kaikki yksiköt ovat toiminnassa.

 

VNP:n uudet verkkokaupat julkaistiin

Lisäksi VNP on nyt julkaissut kaikki verkkokauppansa Pohjoismaissa: vnp.fi, vnp.se, vnp.no ja vnp.dk. Nämä ovat kaikki toteutettu responsiivisina, Viskan eStore-verkkokauppa-alustan päälle. Viskan eStoren etuja on mm tiivis integraatio Viskan ETM-järjestelmään, jossa kaikki kestotilaukset ja asiakasdata hallinnoidaan. Viskan ETM-järjestelmällä VNP hoitaa myös varastoinnin ja toimitukset. VNP on valmis kiihdyttämään vauhtia tulevaisuuteen ja laajentamaan nykyisillä ja tulevilla markkinoilla, jos haluavat.

Me Viskanilla olemme iloisia ja erittäin ylpeitä järjestelmätoimittaja ja odotamme innolla seuraavia 15 menestyksen vuotta yhdessä!

Google shopping + Viskan ETM

Viskan ETM sai Google Shopping-integraation
Lue lisää

e-commerce Helsinki 2016

Viskan mukana e-commerce Helsinki 2016-messuilla Osallistumme e-commerce Helsinki 2016-tapahtumaan Helsingin messukeskuksessa 16.3. - 17.3., jossa esittelemmme uutta Viskan Streamline-verkkokaupparatkaisua ja...
Lue lisää